2.8.2013

Takaisin

Nyt sitä ollaan takaisin kotona Suomessa!!! Oltu jo jonkin aikaa. No... vasta kaksi viikkoa.
Hassua miten Suomen näkee eri tavalla kun on hetkenkin poissa. Neljä kuukautta ei ole kauhean pitkä aika, mutta riittävän pitkä ainakin mulle tällä erää.
Sen verran pitkä, että irroittautuu siitä mitä oli ja missä oli.

Paluumatka meni autolla road trip tyyliin ja ensimmäiseksi Suomessa (tallinnan kautta kun tultiin) näin Helsinginkiä ja Kuinka kaunis se olikaan! Tylsä ja tavallinen Helsinki. Mitä ihmettä? Aika tekee näköjään tehtävänsä ja matkustelu avartaa. :D Tulimme Baltian maiden kautta ja kontrasti Suomeen on silmiinpitävä. Siellä on huonon taloustilanteen vuoksi aika karua, varsinkin Liettuassa. Onhan Riika tosi kaunis kaupunki, mutta Puolasta Latviaan sitä köyhää maaseutua kyllä riittää. :/

Nyt jonkun verran Eurooppaa nähneenä ja kaikkeen verrattuna silti Helsingissä - Suomessa - on kaunista. Joka paikassa omalla tavallaan. En enää tahdo arvottaa paikkoja millään perusteilla. Joka maassa on hyvät ja huonot puolensa. Tunneperäiset ja rationaaliset.
Tampereesta en osaa sanoa mitään. Tähän on niin tottunut jo. :D Mutta onhan täälläkin nättiä. Järviä ja harjuja ja ja ja rento meininki.

Taiwanilainen kaverini kertoi tykänneensä Helsingistä eniten Pohjoismaiden pääkaupungeista. Hän oli odottanut Pohjoismailta jotain modernia ilmettä, mutta harmikseen Tukholmassa, Köpiksessä ja Tallinnassa oli ollut "liikaa vanhaa". Helsingissä oli kuulemma enemmän moderneja rakennuksia ja ilmettä. Hahah, hassua. Itse kun lähtee muille maille juurikin sen takia että näkisi sitä kaunista vanhaa arkkitehtuuria.

Huomasin myös sen miten paljon täällä on puita. Onhan niitä Saksassakin, mutta EI LÄHESKÄÄN niin paljon kuin Suomessa. Kaipasinkin luontoa useasti. Vähäiseen puustoon tottui ja kun palasin, tuntui kuin olisi ollut metsässä koko ajan. :D Puut saartaa.

Olen ollut maailman onnellisin kaikkien rakkaideni läheisyydessä. Vaihto oli hyvä juttu ja paluu myös.
Hölmö tyhjän päällä oleva tunne nyt vain on. Ennen vaihtoa focus oli niin selkeä. Mitä täytyy tehdä ja saavuttaa. Koulu, uudet ihmiset, matkustelu. Nyt on vain valmistuminen, mutta se on myöhemmän ajan asia.
nyt eletään ilman selkeämpää tavoitetta.










Unelmien keltainen talo
GEMA läppä, Baariin pääsy kielletty GEMAn työntekijöiltä
Koulun huudeilla käpöttelyä
Turkkilainen brunssi ystävän kanssa

Asuntolaa ja paikkaa itsessään ei tule ikävä. Ihmisiä tietenkin.
Reutlingen on liian kiillotettu ja siisti mulle. Vähän sellaista kämäisyyttä ja boheemiutta pitää olla ympäristössä. Reutlingen on pieni paikkakunta, mutta silti nimen "Grossstadt" saanut ja siitä ylpeä. Joka puolella on hullun siistiä ja puhtauteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Ihmiset ovat hyvin toimeentulevia ja tykkäävät järjestyksestä. Reutlingen onkin vertailuissa Saksan kaikkein turvallisin suurkaupunki. Saksan elämän malli on koettu ja se järjestelmällisyys tuntuu tuovan heille turvaa.
Pitää olla selkeät ohjeet ja niissä pysytään. Ollaan ystävällisiä, mutta ei ystävystytä nopeasti.